Opistovuosi oppivelvollisille -koulutus on jälleen Haapaveden Opiston koulutustarjonnassa syksystä 2024 alkaen! Haluamme vastata alueen ja kauempaakin tulevien nuorten tarpeisiin, ja olemme kehittäneet koulutusta aiempien kokemusten pohjalta entistä sujuvammin toiselle asteelle suuntaavaksi, elämänhallinta- ja perustaitoja kohentavaksi, itsetuntoa ja voimavaroja lisääväksi sekä yhteisöllistä internaattiasumista hyödyntäväksi.
Koulutus sopii oppivelvolliselle, joka ennen toiselle asteelle siirtymistä
● tarvitsee elämänhallinnan ja/tai oppimisen tukea
● tarvitsee kielitaidon ja/tai perustaitojen kohentamista
● miettii vielä, mitä alaa haluaisi opiskella
● ei ole saanut haluamaansa opiskelupaikkaa
● haluaa itsenäistyä turvallisessa ympäristössä
● haluaa kasvattaa itseluottamustaan
● tarvitsee turvallisen ryhmän tuekseen.
Koulutuksessa on neljä suuntautumisvaihtoehtoa, joista opiskelija voi valita mieleisensä. Suuntautumista voi myös vaihtaa kesken lukuvuoden.
1) Elämänhallintaa ja oppimista tukeva opistovuosi
2) Kasvatus- ja ohjausalalle suuntaava opistovuosi
3) Merkonomiopintoihin suuntaava opistovuosi
4) Suomen kielen taitoa kehittävä opistovuosi (maahanmuuttajataustaisille)
Opintojen aikana voi suorittaa osia ammatillisesta perustutkinnosta ja hakeutua joustavasti perustutkinto-opintoihin. Käytännössä opistovuosi voi olla tuettu väylä ammatillisiin perustutkinto-opintoihin. Kun opistovuosi on suoritettu, perustutkinnon voi suorittaa 2 – 3 vuodessa.
Opiskeluun kuuluu maksuton asunto ja ruokailut (aamupala, lounas ja päivällinen). Asuminen on tuettua, yhteisöllistä asumista, jota ohjaa yhteisökasvattaja.
![](https://haapop.fi/wp-content/uploads/2023/06/luonto-scaled.jpg)
Hae opiskelemaan
Täytä jatkuvan haun lomake osoitteessa haapop.fi. Otamme ryhmään 15 opiskelijaa, ja käsittelemme hakemukset ilmoittautumisjärjestyksessä.
KESÄN AIKANA SAAT LISÄTIETOJA JA OHJEITA NUMEROSTA 040 8682 251
Ota yhteyttä
"*" näyttää pakolliset kentät